Meidän piti keskiviikosta perjantaihin mennä Santa Barbaraan vanhainkotiin töihin, mutta tiistaina sattumalta näimme meidän koordinaattorin kaupassa ja hän sanoi, että ei kun vasta ensi viikoksi menette kokonaan sinne. Oli sitten ilmeisesti unohtanut meille ilmoittaa... Eli kaikkien suureksi hämmästykseksi ilmestyimme jälleen keskiviikkoaamuna tuonne töihin. Loppuviikko olikin vähän puuduttava, kun alkaa olla nuo nykyiset osastot jo niin loppuunkaluttuja.
2.osastolla on K:lla muutenkin ollut nyt vähän kyllästymisen merkkejä, kun 2.osaston ohjaaja C (joka on myös koko osaston vastaava) on ollut kuin tuuliviiri ja aikamoista säätämistä on ollut ihan päivittäin. C on ensin sanonut toista ja sitten toista. Esimerkiksi maanantaina, että tällä viikolla keskityt haavahoitoon, mutta jo seuraavana päivänä kun K on mennyt hoitamaan haavoja, on C komentanutkin ihan muihin hommiin. Toisinaan ohjeistus vaihtuu lennosta eli kun olet tekemässä jotain käskettyä, niin C huutelee perään "do you need help?" ihan kuin olisit jotenkin hukassa ja väärässä paikassa, ja sitten käskee mennä tekemään jotain ihan muuta. C saattaa käskeä menemään jonkun potilaan luo, mutta kesken matkan käskeekin mennä sittenkin jonkun toisen potilaan luo. Tehtävät vaihtuu ennen kuin aiempaakaan ehtii tehdä. Kaikki pitää tehdä sekunnissa ja juuri hänen tavallaan, mutta aina hän ei itsekään tiedä miten olikaan ohjeistanut. Ihmeellistä säätämistä ja sekasortoa, ei minkäänlaista järjestelmällisyyttä saatikka suunnitelmallisuutta. Olemme enemmän kuin tyytyväisiä siihen, että meiltä molemmilta jäi tämän päivän jälkeen 2.unidade (osasto) taakse. 4.osastolla sitä vastoin on rento meininki, mutta myös suunnitelmallisuutta, ei ole samanlaista säätämistä ollenkaan. Toki sielläkin tehdään vain juuri sitä mitä J eli Jussi (olemme antaneet hänelle suomalaisittain suuhun sopivamman nimen, kun hänen nimi kuulostaa vähän Jussilta mutta on vaikeampi meidän lausua) tai B (osaston vastaava) käskee, oma-aloitteisuutta ei arvosteta ollenkaan. Aseptiikka on vähän parempaa kuin 1. ja 2.osastoilla oli, hanskoja käytetään enemmän ja käsiäkin jopa desinfioidaan.
Hoitotyössä olemme muutenkin pistäneet merkille sen, että tietyissä asioissa on aina kauhea hosu ja kiire, vaikka muuten ei olisi ollut mikään kiire koko päivänä. Kuten leikkaussalissa Suomessa harjoittelussa yksi anestesiahoitaja sanoi, että sama kaava toistuu aina: ensin on ihan hemmetin kova kiire ja salia laitetaan vauhdilla valmiiksi ja sitten odotellaan kauan tai sitten toisinpäin eli ensin odotellaan kauan ja sitten yhtäkkiä laitetaan kaikki kauheella kiireellä. Kun voisi vaikka vähän tasaisemmallakin vauhdilla työskennellä. Sama juttu täällä. Ensin ihan rauhassa tehdään töitä ja rupatellaan, sitten aletaan jakaa vaikka lääkkeitä ihan kauheella vauhdilla ja silloin on hätä hätä nyt on kiire. Siinä kiireessähän niitä virheitä just sattuu. 4.osastolla ei ole kiirettä ja se on kyllä sen paikan suuri plussa. Jos vaikka pesijät tai syöttäjät ovat myöhässä aikataulusta, niin muut menevät auttamaan ja työt tulee tehtyä ja jokainen tulee pestyä ja ruokittua. Muutenkin tuo yhteisöllisyys on niin hauskaa täällä, välillä tuntee olevansa jossain italialaisessa leffassa, jossa koko suku on vaikka tekemässä ruokaa yhdessä. Joskus lounaan tulo kestää (ruuat tehdään kellarikerroksessa ja tuodaan sieltä osastoille ruokakärryillä) ja sitä on kertynyt pieneen keittiöön odottamaan parhaimmillaan 12 ihmistä (nyt tietysti opiskelijoista kertyy helposti jo 5 ihmistä) ja sitten kun lounas viimein saapuu, alkaa kaikki hääräämään yhtä aikaa. Yksi pilkkoo banaania, toinen soseuttaa ruokia letkuruokintaan, muutama jakaa ruuat tarjottimille vuodepotilaille ja osa jakaa ruokia ruokasalissa ruokaileville. Kaikki häärää yhtä aikaa iloisesti rupatellen, nämä on niitä muisteltavia hetkiä! Muutenkin S koki niin itsensä tervetulleeksi osastolle 4, että tänään viimeisenä päivänä piti antaa vähän kehujakin. Jussille ja B:lle tuli kerrottua myös, että heillä on hyvä asenne työhön, juuri oikeanlainen :)
Sängyn rikkonut opiskelija ei tullut seuraavana päivänä töihin ollenkaan. Muut opiskelijat sanoivat, että eivät tiedä syytä ja että se on complicated juttu. Sitä seuraavana hän kuitenkin tuli taas normaalisti. Ehkä oli selkä ollut liian kipeä (on ollut syksyllä selkäleikkauksessa) tai sitten oli muita complicated syitä, mene ja tiedä, mutta aika osuvasti poissaolo sopi siihen hänen säätämispäivään. Opiskelijoiden kanssa on ollut ihan hauskaa, kun hekin ovat alkaneet vähän vapautuneemmin jutella englanniksi. Ensi viikon me olemme tosiaan vanhainkodissa töissä, siitä seuraavan viikon pääsiäislomalla ja vasta sitten palaamme tuonne viimeiseksi 3 viikoksi töihin, K 4.osastolle ja S 1.osastolle. Vähiin käy ennen kuin loppuu.
Täällä on nyt taas yllättäen joku kylmä kausi. Joka päivä kova tuuli ja lämpöasteet ei paljoa nouse. Viikonlopuksi luvattiin lämmintä ja aurinkoista, mutta tuulta silloinkin. Toivottavasti pääsiäiseksi edes lämpenee.
Me lähdemme nyt elokuviin ensimmäistä kertaa. Aiemmin emme ole menneet, koska ensinnäkään ei ollut hyviä leffoja ja toisekseen luulimme niiden olevan portugaliksi dubattuja. Mutta kysyimme asiasta töissä ja selvisi, että ovat vain portugaliksi tekstitettyjä :) Elokuvateatteri on ainakin ulkoapäin hieno ja leffat maksavat vain 2-3 €/henkilö, joten useammankin elokuvan olemme nyt suunnitelleet katsovamme. Elokuvia esitetään täällä ilmeisesti vain viikonloppuisin tai jotkut leffat ovat esim.to-la tai su-ma, mutta sitten niitä ei enää näytetä eli esitysaika on todella lyhyt. Ehkä täällä ei ole niin helppoa saada katsojia ja elokuvia ei haluta pyörittää tyhjille saleille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti