Lissabon

São Miguelilla tuli mieleen, että olipa hyvä kun meidän työharjoittelu oli just Terceiran saarella São Miguelin sijaan. Se oli pieni paikka, jossa meitä toki vahdattiin joka paikassa, mutta meidät otettiin myös hyvin vastaan ja siellä oli turvallista. Paikallisia juoppoja nähtiin, mutta enemmän ne pakeni meitä kuin me heitä. Lähikaupan lihatiskillä lihanleikkaaja tervehti meitä jo kaukaa ja meidän talon tupakkakaupan/kioskin myyjä huusi meille kaikille aina missä tahansa nähtiin: "Hello neighbour!" Eikä me edes käyty kuin 2 kertaa hänen kioskissaan ostamassa postimerkkejä. Ihanaa yhteisöllisyyttä!

São Miguelilla meiltä tultiin 2 kertaa pummaamaan rahaa jo ekana iltana... :(

Lissabonissa meitä tervehti 30 asteen kuumuus, värikkäät talot, ylihelluset ratikat ja suurkaupungin syke. Kun viimein saimme kaikki laukut rehattua itsepalveluhotellin 5.kerrokseen (siellä oli hissi kyllä, mutta se lähti 2.kerroksesta) ja päästiin rättiväsyneinä kaatumaan huoneistoon sisälle, luultiin tulleemme väärään kämppään. Se oli niin makee deluxe kattohuoneisto ja mahtava näkymä kattojen yli merelle kolmelta eri parvekkeelta, että vaikea oli uskoa todeksi sillä hinnalla! Samalla hinnalla ei saisi kahta yötä edes tavallisen hotellin perhehuoneesta Suomessa..! Toki oltiin se tosi ajoissa varattu, nyt hinnat oli jo suuremmat ja keskikesällä vielä kalliimmat.

Me olimme Lissabonissa vain 2 yötä mutta 3 kokonaista päivää, koska ke aamuna saavuimme ja pe iltana klo23.15 lähti lento kotiin. Ensin luulimme, ettemme ehdi mitään, kun oli niin väsy ja niin paljon tekemistä, mutta kun jotain jätti suunnitelmista pois (seuraavaan kertaan), niin paljon kuitenkin ehdittiin nähdä ja kokea. Kävimme eläintarhassa (suosittelemme ehdottomasti!), ratikka 28 ajelulla (niin kuin turistit aina), näköalapaikoilla ja naispuoliset kävi kaupungin ulkopuolella Fashion outletissa, kun miespuoliset sillä välin tutkivat kaupunkia ja nähtävyyksiä. Fashion outlet on ilmeisesti Euroopan suurin, tosi kiva ja hieno paikka oli. Bussilla kesti Orienten metroasemalta (jonne ensin matkasimme kahdella eri metrolla yht.30min kun olimme ensin kävelleet hotellilta lähimmälle metrolle 1km) vain max 20min. Bussi meni Euroopan pisintä siltaa eli 17km pitkää Vasco da Gama-siltaa pitkin ja se oli kokemus jo sinänsä. Fashion outletissa teimme joitain kivoja löytöjä, mutta varsinaisesti merkkivaatteissa ei ollut niin hyviä aleja kuin mitä esim.New Yorkin outletissa aikoinaan teimme. Mutta paikkana tuo oli todella siisti ja kokemisen arvoinen.

Eläintarhassa vaikutuksen teki köysirata, jossa seistiin pienissä kahden hengen vaunuissa ja päästiin yläilmoja pitkin kiertämään koko eläintarha läpi. Sen lisäksi tietysti kiersimme kävellen koko tarhan läpi ja ihastelimme eläimiä. Osaa eläimistä pääsi katsomaan todella lähelle ja sääli kävi eläimiä kohtaan, täytyyhän villieläinten häiriintyä kun ihmiset tulee niin lähelle :(

Eläintarhassa oli myös todella vaikuttava delfiinien show. Niin hienoja temppuja emme kyllä aiemmin ole missään delfinaariossa nähneet ja yleisön mukana eläminen, hurraaminen ja täysillä laulaminen oli osa elämystä. Eläintarhassa sattui olemaan joku päiväkotilasten ja pienten koululaisten päivä ja yleisö koostui kokonaan heistä. Olipa hauska huomata, että jokaisella pk-ryhmällä oli joku oma yhteneväinen asuste, josta heidät erotti tiettyyn ryhmään kuuluvaksi. Joillakin oli vihreät hatut, joillakin keltaiset lippikset, yhdellä ryhmällä oli itsemaalatut lippikset ja monella ryhmällä oli samanlaiset paidat ja/tai hameet ja housut.

Otimme vuorokausimatkalipun, joka maksoi vain 6,50€/hlö ja sillä pääsi 24h metrolla, ratikalla ja bussilla. Fashion outlettiin sillä ei päässyt, koska se bussi meni kaupungin ulkopuolelle, mutta se maksoi vain 3,55€/hlö/suunta. Metro vaikutti ensin vaikealta, kun oli 4 eri väristä linjaa, mutta äkkiä sen oppi. Ja ihmiset oli heti niin auttavaisia, ilman yhteistä kieltäkin aina tuli joku heti näyttämään mihin suuntaan kävellä, jos vähänkin meinasi pyöriä hoomoilasena paikallaan. Olimme ensin vähän varautuneita ihmisten innokkaasta auttamisesta, erityisesti lippuautomaateilla, koska Roomassa aikoinaan tottui torjumaan avuntarjoukset. Siellä kun yleisenä ongelmana oli huijarit, jotka tarjosi päällekäyvästi apuaan ja samalla yrittivät ryöstää kaiken mitä irti lähtee tai vaativat rahaa autettuaan ensin. Heistä luki joka paikassa varoituskylttejäkin ja poliiseja oli joka paikassa. Se teki Roomasta tosi ahdistavan. Lissabonissa ei kyllä nähnyt mitään sellasta toimintaa, ei mitään varkaita tms.näkynyt missään. Avointa huumekauppaa kyllä nähtiin kadunkulmassa heti kun ilta hämärtyi ja kaikenlaista säätäjää, mutta niiltä ei varmaan suurkaupungeissa voi välttyä.

Ratikka 28 on tosiaan sellainen turistien suosima reitti, jolla pääsee yleisimpiin näköalapaikkoihin ym. Turistiratikat on erikseen, mutta niissä kierros saattaa maksaa 20€, joten siitä syystä turistit on keksineet tuon vanhan 28 linjan, jolla pääsee normaalin matkalipun hinnalla. Ja koska meillä oli vrk-lippu, me hypättiin aina välillä pois ja sitten taas seuraavaan kyytiin. Oli kyllä ratikat ihan täynnä ja hidasta matkantekoa se oli. Mutta ihanan vanhoja puisia ja tunnelmallisia sisältä.

Törmäsimme muuten Lissabonissa joka paikassa suomalaisiin, että suomalaiset on kyllä ainakin tuon kaupungin löytäneet :D

Nopeesti aika meni ja meillä tuli kotiinlähdön aika. Alkoi kyllä pikkuhiljaa jo tuntuakin siltä, että kotiinkin olisi kiva palata. Erityisesti houkutti oma sänky ja piiitkät unet.

Jos Azorit teki meihin vaikutuksen, niin kyllä teki Portugalikin ja varsinkin Lissabon. Siinä on kaupunki, jonne vielä palaamme. Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta ja jäi tunne palaamisen halusta.

Mutta nyt oli aika mennä kotiin, Suomeen <3 Meidän reissu oli oikein onnistunut! Rahat meni, mutta ei järki eikä terveys :D Päinvastoin, terveempinä ja hyväkuntoisempina saimme palata kotiin. Paljon opimme ja paljon saimme, kerrassaan ainutlaatuinen kokemus.

Meitä odotti äidin/anopin/mumman herkullinen ja niin tuttu valmis ateria pöydässä, ihana hyvin hoidettu ja siivottu koti (kiitos meidän "talonmiehelle", joka asusti taloa meidän poissaolon ajan) ja tervetuliaispaketti (kiitos siskolle/tädille/kälylle). Ei ole koskaan meidän tv näyttänyt näin isolta (vaikka ennen matkaa haaveilimme uudesta), talo näin tilavalta, tiskikone tuntunut näin luksukselta, tasainen suihku näin hemmottelevalta ja ah oma sänky näin mukavalta! Lapset hävisi heti kotiin tultua kavereidensa luo ja me ostimme pussin irttiksii ja kaaduimme sohvalle :)

Joskus pitää matkustaa kauas nähdäkseen lähelle :) Kiitos kaikille tsemppaajille ja matkaamme seuranneille <3 Nyt me ei hetkeen matkusteta minnekään :D

Lomalla viimeinkin / São Miguelilla

Olimme suunnitelleet heti ulkomaanvaihdon alkaessa, että kun työharjoittelut on ohi, pidämme vielä viikon loman ennen Suomeen paluuta. Koska kerran olimme jo Azoreilla, ei tuntunut järkevältä palata Suomeen ilman että tutustuisimme myös pääsaareen eli São Migueliin. Ja koska lennot olivat joka tapauksessa Lissabonin kautta, olisi nyt tilaisuus tutustua myös siihen kaupunkiin ja "mainlandiin".

Meillä oli niin paljon matkalaukkuja, että bussilla ei tuntunut järkevältä lähteä lentokentälle ja taksejakin olisi pitänyt olla kaksi, joten fiksuinta oli vuokrata auto. Yhdeksi päiväksi jos auton olisi vuokrannut, olisi se maksanut saman verran kuin 3 päivää, joten otimme samantien 3 päivää (nyt vuokra-autojen hinnat oli pompsahtaneet paljonkin talvihinnoista). Pääsisimmepä viimeisenä työharjoittelupäivänä omalla autolla töihin ja viimeisenä Terceiralla olon päivänä voisimme viedä käydä halutessamme jossain.

Mutta koska meidän työharjoittelun loppu menikin kuten meni eli yllätyksellisesti eri sairaalassa, unohdimme yhtä jos toista. Kun torstaina menimme bussilla lentokentälle hakemaan vuokra-autoa, huomasimme vasta silloin katsoa meidän papereista, että autohan olisi pitänyt hakea jo keskiviikkona!! No ei hätiä mitiä, se oli valmiiksi maksettu ja siellä meitä odotti kyllä, mutta yhden päivän missasimme kuitenkin :) Oli vuokrafirman työntekijätkin ihmetelleet kun ei meitä näkynyt.

Ehdimme kuitenkin viimeisenä päivänämme käydä autolla vähän kiertelemässä sitä puolta saaresta, missä emme aiemmin olleet käyneet. Löysimme läheltä Angraa ihanan ruokapaikan, jota olimme jo aiemmin katsoneet, mutta auton puuttuessa emme olleet sinne päässeet. Osoittautui sitten Terceiran yhdeksi parhaimmista ravintoloista! Hyvä, että ehdimme sinnekin.

Mutta sitten São Miguelin saarelle! Lento kesti vain 30min. Heti lentokentälle tullessa huomasimme, että nyt on kyse tosiaan pikkasen isommasta saaresta kuin meidän pieni Terceira ja lentokentällä oli jo ison maailman meininkiä. Autonvuokraus sujui liukuhihnameiningillä ruuhkaisella tiskillä, ei puhettakaan lämpimästä ja yksilöllisestä vastaanotosta, jonka saimme Terceiran saarelle saavuttuamme. Siellähän vuokrafirman työntekijä piti meille henkilökohtaisen esittelyn saaresta ja sen historiasta ja autoa palauttaessamme vielä heitti K:n naapurikaupunkiin omalla autollaan työvuoron päätteeksi. Ja kun olimme lähdössä Terceiralta ja kysyimme turvatarkastuksen poliisilta jotain neuvoa, saimme häneltä aivan henkilökohtaisen pitkän innokkaan sepustuksen ja saattelun lähtöportille. Aivan nauratti ajatus, että poliisi oikein saattelee meidät. Lentokentällä tosiaan oli poliisit turvatarkastuksen työntekijöinä, kuten siellä viinifestivaaleilla oli poliisit vartijoina, ymmärrettävää kyllä koska poliiseilla ei varmasti tuolla saarella niin paljoa muita töitä ollut.

São Miguelin korkeamman hintatason myös huomasimme heti. Edelleen voitiin puhua edullisista hinnoista Suomen hintatasoon nähden, mutta kyllä kirpaisi ostaa esim.tuliaisia kalliimmalla hinnalla kuin mitä Terceiralla olisi ollut. Terceiralla emme tuliaisia vielä paljoa ostaneet, koska emme saaneet Sata-yhtiön lentokoneeseen otettua ylimääräistä laukkua vaan olisimme joutuneet maksamaan ylipainosta 4 €/kg. Muille lentoyhtiöille saimme otettua jo etukäteen ylimääräisen laukun (taisi maksaa 15 € Ryanairilla ja 60 € Tap Airilla). Vaikka olimme kyllä varautuneet maksamaan 40 € ylipainosta, se olisi ollut ihan ok hinta vielä, mutta ei sitten lopulta tarvinnutkaan maksaa mitään vaikka ylipainoa vähän kyllä olikin :)

Azorien pääsaarilla oli tosi hyvät ja leveät valtatiet (sekin ihan toista kuin Terceiralla) ja oli jopa joitakin korkeita kerrostaloja, joita Terceiralla ei ollut ollenkaan.

Meidän hotelli oli aivan mahtava! Se oli huoneistohotelli, jossa huoneistot olivat neliön muotoisia irrallisia "parakkeja" eli jokaisella asukkaalla oli vähän kuin oma pieni talonsa. Siellä oli hotellin asukkaille yhteinen uima-allas, palju, kuntosali, höyryhuone ja SAUNA!! Vastaanoton ovessa luki useita eri kieliä ja hauska oli huomata, että myös suomeksi luki vastaanotto! Maastopyöriä oli juuri sopivasti 4 kpl vapaasti käytettävissä. Tähän aikaan vuodesta ei paljoa muita asukkaita ollut, joten käytännössä kaikki oli meidän yksityiskäytössä. Omistajat itse asuivat uima-altaan vieressä, mikä vähän hillitsi meidän riemua, mutta vain vähän :) Oli kyllä rentouttavaa levätä siellä 4 päivää ja tuntea ansainneensa sen pienen luxusloman kaiken sen työharjoittelun ja vieraassa maassa asumisen ja kaiken kuitenkin vähän jännittävän jälkeen.

São Miguel on isompi saari kuin Terceira, mutta ei siltikään mikään kovin iso, joten tuo aika riitti meille ihan hyvin siellä kiertelyyn etenkin kun Azorien luonto ym.oli meille jo niin hyvin tuttua. Kävimme kuumilla lähteillä nauttimassa vähän isommista "paljuista" +39 asteen vedessä. Rautapitoinen vesi oli todella rautapitoista vettä, josta jäi iholle keltainen väri ja uikkarit värjäytyi. Lähti toki pesussa pois.

São Miguelilla oli myös ystävällisiä ihmisiä, vaikka kaikesta huomasi, että he ovat tottuneita turisteihin. Ja törmäsimmepä siellä suomalaisiinkin ja saimme kuulla, että heitä oli tullut jopa lentokoneellinen eläkeläisiä Pohjois-Suomesta.

Sitten oli taas aika kasata kamat kasaan ja lähteä seuraavalle lennolle kohti Lissabonia. Meillä oli klo4 herätys, että ehditään klo7.15 lennolle ja että ehditään taas kahteen kertaan ajaa matka hotellin ja kentän välillä (8km) meidän ison laukkumäärän takia. Vaikka emme paljoa mitään lisää olleet laukkuihin ostaneet ja nyt meillä oli jopa yksi ylimääräinen sallittu 20kg laukku koneeseen, niin jotenkin Ryanairin työntekijä sai meidän laukkuihin laskettua 8kg ylipainoa... Pisteet hänelle siitä, että ylipainosta olisi joutunut maksamaan jopa 99 €, mutta hän yritti sumplia ensin niin että maksaisimme vain 20 € jos laittaisimme yhden pienemmistä lentolaukuista myös ruumaan, mutta se ei ollutkaan niin kevyt kuin hän luuli, joten lopulta maksua tuli 40 €. Emme tiedä miten se lopulta niin meni, mutta siinä vaiheessa jo ihan sama, koska 40 € olimme varautuneet maksamaan jo Terceiralla emmekä joutuneetkaan sitten maksamaan, joten sama se missä sen summan maksoi :)

Ja sitten lensimme Lissaboniin! Vähän lähemmäksi kotia ja tunnin verran lähemmäksi Suomen aikaa :) Siitä kerromme vielä ennen kuin tämä meidän projekti päättyy.

Työharjoittelu loppui

Noniin työharjoittelu oli siinä! Vihoviimeinen päivä on suoritettu.

Tällä viikolla olimme vain maanantain meidän varsinaisessa työharjoittelussa psykiatrisessa sairaalassa, tiistaista torstaihin olimme isossa sairaalassa tutustumassa kirurgiseen puoleen. Näimme päiväkirurgian pienoperaatioita yhden päivän, toisen päivän olimme kirurgisella osastolla ja kolmannen päivän tehohoito-osastolla. Sairaalarakennus on vain 7 vuotta vanha ja siellä oli todella hyvä raikas ilma. Kaikki oli ankean valkoista kuten sairaaloissa yleensäkin. Teho-osastolla oli todella moderneja hienoja ja kalliita laitteita. Sänkyihin sai mm.kuulumaan musiikkia, eri kielillä puhetta (sänky toimi kuulemma useasti tulkkina ulkomaalaisten kanssa hehee!), patjan sai kääntämään potilaan itsestään, sai hierontaa ym.

Sairaalassaoloaikana kuulimme mielenkiintoisia tarinoita Azorien historiasta työntekijöiltä, jotka ovat aina asuneet tällä saarella ja joiden sukulaiset on sukupolvien ajan olleet azorilaisia. Azorit on löydetty vuonna 1427, vuonna 1432 täällä on silloisen kuninkaan luvalla alkanut asua ihmisiä ja samaisella 1400-luvulla on portugalilainen tutkimusmatkailija Vasco da Gama tullut valtamerilaivallaan tälle Terceiran saarelle kuolemansairaan veljensä kanssa. Veli oli sittemmin myös kuollut täällä ja on haudattunakin tänne. Amerikka on lahjoittanut Vasco da Gaman näköispatsaan tänne Angra do Heroismon kaupunkiin sataman lähelle entisen sairaalan vierelle. Tuo entinen sairaala oli alkuperäinen sairaala, joka tänne on perustettu 500 vuotta sitten ja se on ollut Azorien ensimmäinen sairaala.

Azoreilla on vain 3 sairaalaa ja tämä Terceiran sairaala siis niistä yksi. Sairaala on täällä tärkeä siksikin, että valtameren ylittäjille nämä saaret on olleet välietappina vuosisatojen ajan ja edelleen sairaalaan joutuu usein risteilijöillä olevia matkustajia, lennoilta saatetaan tehdä välipysähdys sairaan matkustajan vuoksi ja välillä tulee yksin purjehtiviakin henkilöitä. Vähän aikaa sitten oli ollut eräs kiinalainen yksinseilaaja, joka oli sairastunut ja tullut sairaalaan. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta sänky toimi tulkkina, aika hassua :)

Muutamia vuosia sitten Azoreilla oli imeväiskuolleisuus jopa 25%, koska kaikilla saarilla ei ole (edelleenkään) äitiysneuvolaa ja -lääkäriä vaan tulevat äidit joutuvat matkustamaan kuukautta ennen synnytystä Terceiran tai Sao Miguelin saarelle. Valtio maksaa heidän matkat ja majoituksen sen kuukauden ajan ja myös saattajan matkat ja yöpymisen. Aika usealla on monesti oma äiti mukana, koska ei ole helppoa miehen niin vain jäädä pois omista töistä kuukauden ajaksi ja monilla on ennestään jo esim.kouluikäisiä lapsia, jotka eivät voi olla pois koulusta. Moni vauva on kuulemma myös syntynyt jo matkalla laivalla, autossa tai lentokoneessa. Että ei kovin toimiva systeemi kylläkään. Mutta nykyään imeväiskuolleisuus on kuulemma vain 0,7%, koska äitiyshuoltoon panostaminen on otettu oikein projektiksi, on saatu erikoislääkäreitä myös jne.

Pienimmällä Azorien saarella on vain noin 300-400 asukasta eikä heillä ole edes omaa poliisia.

Jännää, että näillä saarilla täällä keskellä isoa Atlantin valtamerta lämpimän auringon alla asuu ihan tavallisia ihmisiä nykyaikaista elämää ihan tavallisine iloineen ja suruineen. Huomaa taas kuinka ihmiset vaan on tietyissä asioissa samankaltaisia keskenään kaikkialla maailmassa.

Kolmen päivän havainnointien perusteella sairaalahoitokin oli kaikin puolin hyvin samanlaista kuin meillä Suomessa, samanlaisia ongelmia siellä oli ja samanlaisia huolenaiheita, samanlaisia edistysaskeleita ja ilon aiheita. Kirurgit olivat todella mukavia ja innoissaan meille kertoivat työstään, sairaalasta löytyi enemmän englantia puhuvia työntekijöitä kuin tähän asti muualta. Jännä että kirurgit hoitivat paljon niitä tehtäviä itse, mitä Suomessa hoitaa hoitajat, esim.leikkausalueen putsaaminen, potilaan rauhoittelu ym.

Hoitajia kohdellaan täällä kyllä paljon epäreilummin kuin Suomessa. Palkkauksestahan Suomessakin paljon puhutaan ja tottahan on, että kun on kyse niin vastuullisesta ja monitaitoisesta työstä, niin palkka pitäisi olla paljon korkeampi kuin mitä se nyt on. Mutta täällä moni asia on vielä niin paljon paljon huonommin. Ensinnäkin hoitajien opinnot kestävät yliopistossa 4 vuotta ja jos haluat erikoistua esim.psykiatriaan tai haluat osaston vastaavaksi, joudut opiskella vielä 2 vuotta lisää. Ja kaikilla on sama palkka, oli ollut sitten 20 vuotta hoitajana tai vastavalmistunut, kaikilla on sama 1200 €/kk. Ja yleensä siitä joutuu maksamaan 20% veroa. Työttömät saavat sosiaalitukia noin 700€/kk, joten ei se varmaan paljoa motivoi työskennellä, kun melkein samalla rahalla voi maata kotona.

Myös opinnoissa ei aina kysellä opiskelijoiden mielipiteitä niinkään tärkeisiin asioihin kuin työharjoitteluun. Opiskelijat tuolla psyk.sairaalassa valittivat siitä, että heille opettaja määrää aina työharjoittelupaikan ja se voi olla 2.luokasta alkaen ihan missä vain psyk.sairaalasta pediatriaan. 4.luokalla pääsee sitten sinne mihin haluaa 15 viikoksi. Yksi opiskelija joutui nyt seuraavaan harjoitteluun Praia da Vitoriaan (16 km:n päähän) 5 viikon harjoitteluun ja koska hänellä ei ole omaa autoa, hän joutuu menemään sinne joka päivä bussilla, joka maksaa 2,50€/suunta. Eli hänellä kuluu 5 viikon aikana palkattomaan työharjoitteluun matkarahoja 125€ ja se on hänelle todella iso raha. Hän on yrittänyt saada vaihtoa useaan kertaan, mutta ei onnistu.

Muutenkin on huomannut täällä, että opettajat on täällä myös aikuisten opinnoissa aikamoisia auktoriteetteja ja opettajat vain sanelevat mitä opiskelijoiden tulee tehdä. Tuo meidänkin koordinaattori vain meille aina ilmoitti, että huomenna meette sinne ja teette sitä, ja aina välillä unohti ilmoittaakin asioista. Loppuvaiheessa alkoi jo tosissaan ärsyttää, kun hän ei antanut meille mitään mahdollisuutta valmistautua mihinkään ennakolta. Myös meidän loppuarviointi tuli sitten lopulta yllätyksenä. Alunperin koordinaattori ilmoitti meille edellisen viikon lopussa, että ma-ke menemme sairaalaan tutustumaan ja sitten viikonloppuna hän ilmoittikin, että oli katsonut sen väärin, se onkin ti-to. Kun menimme maanantaina psyk.sairaalaan, oltiin siellä aivan ihmeissään että kuinka me sinä päivänä tullaan, koska koordinaattori oli myös heille ilmoittanut alkuperäisen väärän ajan eikä ollut heille sitä korjannut. Samalla me kaikki tajusimme, että sehän on sitten meidän viimeinen päivä siellä ja puoli päivää meillä menikin paperiasioiden loppuun saattamiseen. Koordinaattori oli myös meille ilmoittanut, että maanantaina hän kertoo koska tulee meille pitämään loppuarvioinnin. No mitä vielä, hänhän vain pamahti maanantaina paikalle ja sanoi että nyt se pidetään. Kiva nyt sitte.

Ja pisteenä iin päälle... Koordinaattori oli jo aiemmin meille kertonut, että meidän tulisi kirjoittaa koko 12 viikon työharjoittelusta hänelle loppuraportti ja liittää kuvia siihen mukaan. Hän lupasi lähettää meille mallin. No nyt sitten ennen loppuarviointia lähetti hän meille aiemman opiskelijan loppuraportin malliksi ja koska hän oli saman sähköpostin lähettänyt myös meidän ohjaajille kopiona ja kirjoittanut heille tekstiä portugaliksi, niin tottakai me suomensimme sen tekstin. Siinä luki, että tässä Maian ja Kenin loppuraporttia varten malli, mutta ei huolta, he kirjoittavat sen puolestanne ja te vain allekirjoitatte sen. Aijaa, että sellasta touhua! Eli toisin sanoen meidän tuli kirjoittaa myös meidän omat arvostelut siihen raporttiin sen mukaan mitä meistä on sanottu väliarvioinnissa ja harjoittelun lomassa. Ei siinä mitään, tuli muuten poijjaat hyvä arviointi! :) Mutta kyllä ärsyttää, että meidän ohjaajat ei ole käytännössä tehneet yhtään mitään meidän harjoittelun eteen. Tavoitteita ei olla käyty millään tavoin läpi, ei minkäänlaisia kunnon ohjauskeskusteluja ole ollut ja nyt myös loppuraportti meidän tulee itse kirjoittaa. Koko työharjoittelun oppimistavoitteet ja niiden toteutuminen on ollut meidän harteilla, kaikki on ollut kiinni meidän omasta aktiivisuudesta, käytännössä olemme olleet täysin itseohjautuvia ilman ohjaajia. Koordinaattori on kyllä siinä mielessä ollut todella hyvä, että hän on meitä jopa kuskannut eri paikkoihin ja hänelle on voinut koska vain lähetellä watsappeja ja hän on vastaillut meidän pohdintoihin. Mutta läsnäolevan kunnon ohjaajan olisi kaivannut myös työharjoittelupaikalle. Ei kieliongelmakaan yksin selitä tuota ohjauksen puutetta, vaan täällä opiskelijat on selkeästi vain ilmaista työvoimaa työpaikoilla.

Tänään me kävimme vielä koko perheen kera hyvästelemässä porukan tuolla psyk.sairaalassa, koska maanantai oli suoraan sanottuna vähän "juosten kustu" vika päivä. Veimme ohjaajille Fazerin siniset ja paikallista kakkua. Koordinaattorille annoimme jo eilen Pantteri-pussin ja Fazerin punaisen levyn. Olivat kyllä yllättyneitä ja tyytyväisiä meidän lahjoista.

Mutta nyt meillä on viimein loppuraporttikin tehtynä, omat harjoittelun tavoitearvioinnit tehtynä ja oppimispäiväkirjat melkein valmiina, lasten koulutehtävät on KAIKKI tehty, laukut pakattuna ja huomenna täältä saarelta lähtee lentokone Sao Miguelin saarelle ja me tulemme olemaan siellä kyydissä! Meidän omia koulujuttuja on vielä PALJON jäljellä tälle keväälle, mutta ensi viikko me lomaillaan ja tyhjätään päätä Sao Miguelilla 4 päivän ajan ja Lissabonissa 3 päivän ajan, sitten on lento KOTIIN!!

Ensi viikolla kerromme vielä meidän lomailutunnelmia, ei tämä projekti ihan vielä pääty :)

Vappuviikko

Juhlimme perheen kesken vappua suomalaiseen tapaan eli ostimme ilmapalloja ja värikkäitä koristeita ja pidimme "kotibileet" herkkujen kera. Koska meidän matkamme lähenee loppua, oli aika myös perheen kesken vähän summata tämän kokemuksen antia. Nimesimme ensin kukin vuorollaan yhden asian, mitä on täälläoloaikana oppinut tai miten on muuttunut ihmisenä tai miten oma maailmankuva on muuttunut. Yhden asian sijaan niitä asioita alkoikin pompahdella mieleen kuin plussapalloja konsanaan ja saimme hyvät pohdinnat aikaan. Kyllä, tämä retki on muuttanut vähintään hitusen meidän maailmankuvaa ja kaikki olemme oppineet paljon asioita eli voi sanoa reissun olleen ainakin siinä mielessä erittäin onnistunut. Elämä on ihmisen parasta aikaa totesi taannoin eräs kaikkien suomalaisten tuntema henkilö ja siinä hän oli kyllä erittäin oikeassa.

Vappu on täällä ennen kaikkea työväen juhla, mikä tarkoittaa sitä, että perheet istuvat kotona, kaikki paikat paria ruokakauppaa lukuunottamatta on kiinni ja ketään ei liiku missään. Täällä ei näy ilmapalloja, vappukulkueita eikä varsinkaan minkäänlaista vapputorimeininkiä. Täällä vappuun liittyy hyvin vahvasti maios (lausutaan maijus) eli itse tehdyt nuket (vähän kuin linnunpelättimet), joita pystytetään katujen varsille. Kukaan ei oikein osannut meille selittää, mikä niiden tarkoitus on, joku vanha perinne kuulemma vain. Meidän sairaalassa tehtiin näitä nukkeja myös ja ne kuvastivat työntekijöitä, työpaikan arvoja ym.

Meidän työharjoittelussa ei ole oikeastaan enää mitään uutta opittavaa ja siinä mielessä on työ arkipäiväistynyt ja vähän tylsistynytkin. Ensi viikko onkin meidän viimeinen työharjoitteluviikko ennen viikon lomailua ja kotiinlähtöä ja se viikko onkin taas vähän erilainen. Eli tuolla sairaalassa meillä on loppuarvioinnin aika (mikä tarkoittaa sitä, että tämä viikonloppu meneekin kokonaan omien arviointien ja loppuraportin tekoon) ja sitten menemme kolmeksi päiväksi työskentelemään tuonne isoon "keskussairaalaan", mutta siitä kerromme lisää ensi viikolla.

Myös lasten koulutehtävissä ja kokeissa meillä on loppurutistusten aika, että opettajat saavat ajoissa kaikki palautukset todistusten tekoa varten ja että lapsetkin saavat lomailla viimeisen viikon ilman koulutehtäviä.

Huomaa, että kotiinlähtö lähenee kun lapset on välillä todella kyllästyneitä toisiinsa ja meihin ja kaikki meistä on välillä vähän hermot kireinä. Eipä kumma kun kolme kuukautta ollaan tiiviisti vietetty aikaa yhdessä. Lapset kaipaa kavereita ja ovat nyt siinä iässä, että keskenään heillä ei paljoa löydy yhteistä tekemistä ilman riitaa.

Tänään törmäsimme kahvilassa ensimmäisiin suomalaisiin tällä reissulla <3 K ja lapset olivat törmänneet yhteen heistä vessareissulla samaan aikaan kuin S oli katsonut, että tuolla yhdellä vaalealla naisella on kyllä suomalaiset joutsenkorvakorut korvissa. Olipa hassua tavata suomalaisia näin pienellä saarella! Oli mukava jutella heidän kanssa niitä näitä, olivat työharjoittelussa täällä myös, siellä samaisella hevostilalla, jossa meidän tyttö kävi maastoratsastuksessa ja lähetimme heidän välityksellä terveisiä ratsastuksen ohjaajalle. Ja mikä hassuinta, kaikista Lissabonin Helsingin lennoista ja kaikista mahdollisista päivistä huolimatta, olemme menossa kaikki juuri samalla lennolla koti-Suomeen :) Täällä on Wine in Azores -tapahtuma pe-su, joten sinne suuntaamme tänään maistelemaan viinejä ja ruokia (kun olemme ensin tehneet muutamat koulutyöt), ja huomenna vietämme paikallista äitienpäivää <3