Segunda

Maanantai on portugaliksi segunda (tai segunda-feira), voi miten osuvan nimen ovat maanantaille antaneetkaan! Täyttä segundaa koko päivä! Maanantaifiilis oli kyllä käsinkosketeltava tänään suurella osalla hoitohenkilökuntaa. Jostain syystä oli kireä tunnelma koko päivän. Emme tiedä, onko siellä jotain sattunut vai oliko vain niin monella huono päivä, ehkä kaikki johtuikin kellojen siirrosta, minkä vuoksi meilläkin on ollut kova väsy. Yksi nuorimmista opiskelijoista, 20v, on ollut kieltämättä alusta asti aika säätäjä. Hän menee ehkä vähän liian rohkeasti tekemään kaikkea ilman että hänellä on käsitystä siitä mitä pitää tehdä eikä hän kovin herkästi kysy. Tänään hän onnistui saamaan sängyn rikki, sängyn yläpäätä laskiessa romahti koko sänky alas. Ei kyllä tietoa miten se voi olla edes mahdollista. Onneksi potilaalle ei käynyt kuinkaan, vaikka hän vähän lennähtikin ilmaan. Mutta hoitajalta opiskelija sai huudot niskaansa ja kyseinen opiskelija myöhemmin näytti itkeskelevän itkekseen. Meille hän totesi, että on mokannut jo kolme asiaa ennen kello kymmentä...

Täällä huomaa ihmisten näyttävän suoraan kaikki tunteensa, ilosta suruun. Toisaalta se on hyvä, eipä tarvi arvailla, toisaalta taas aika raskasta jos moni on kovin ailahteleva. Jotkut hoitajat sanovat hyvin kärkkäästi, jos oot tekemässä vähänkin väärin tai ei tarvi olla väärin vaan jos teet erilailla, erityisesti portugalilaiset opiskelijat saa hyvin herkästi kuulla kunniansa. Kieltä emme ymmärrä, mutta heidän sanavaihdostaan ymmärtää kyllä, että hoitajat aika herkästi tylyttävät opiskelijoita. Nämä opiskelijat ovat ensimmäisessä harjoittelussaan ja heille ei välttämättä ole kukaan näyttänyt esim.kuinka potilasta helpoiten käännetään vuoteessa tai puetaan tai mitä vain, mutta jos he tekevät väärin, perushoitajat valittavat heille heti kovaan ääneen. Meille he eivät uskalla valittaa yhtään. He pelkäävät joutuvansa puhumaan englantia ja että emme ymmärrä heitä. Esimerkkitilanne oli sellainen, että yhdeltä vanhukselta jäi hiukset kampaamatta aamutoimien yhteydessä, joten eräs perushoitaja tuli siitä valittamaan opiskelijalle. Opiskelija käänsi puheen englanniksi S:lle ja kun perushoitaja huomasikin, että se oli S, joka oli unohtanut kammata ne hiukset, oli hoitaja vain yhtä hymyä ja totesi no problem.

Nämä perushoitajat/auttajat ovat tosi kovakouraisia potilaiden kanssa, kauheaa välillä katsoa kuinka vauhdilla ja voimalla he kääntelevät yli 90-vuotiaita pelkkää luuta ja nahkaa olevia vuodepotilaita. Itse kun kääntelee heitä varovasti ja rauhallisesti, niin nämä tulevat paikalle ja vääntävät väkisten. Kauhea hosuminen ja häslinki heillä päällä muutenkin koko ajan.

Viime viikolla oli tosi hauskaa töissä ja tänään tosi ankeaa, mutta niinhän se vaihtelee kyllä kaikissa töissä, koko ajan ei voi olla vain kivaa. Tänään lisäksi S:lla pukkasi migreeniä työpäivän jälkeen, se on jo kolmas migreeni tälle reissulle. Ikävä uus vaiva tullu kuvioihin. Syynä jumissa oleva niska, kirkas auringonpaiste kotimatkalla (aurinkolasit ja lippis unohtui kotiin) ja 4.osastolla oleva haju ja huono ilmanvaihto :(

Töistä lähtiessä henkilökunnan vessassa oli iso torakka ketarat pystyssä, se kyllä oli pisteenä iin päälle! Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

Täällä muuten oppii pelkäämään koiria! Jopa tällaisina koiraihmisinä! Täällä kun koiria pidetään ulkona pihoissa ja talojen katoilla kaikki päivät ja ne räksyttävät ja haukkuvat kovaa kun kävelee talojen ohi. Tietysti vartioivat kotejaan ja kun kadut on niin kapeita, että pitää kävellä ihan ulko-ovia ja -seiniä hipoen, on moni koira ollut hyvin lähellä päälle käymistä, ainakin se on tuntunut siltä. On muutama kova säikähdys tapahtunut kun koira on yhtäkkiä hyökännyt korvan vieressä porttia vasten. Yhdessä punaisessa talossa työmatkan varrella on 3 isoa vihaisen näköistä koiraa, joita kutsumme tappajakoiriksi. Yksi niistä oli kerran kiivennyt korkean muurin päälle (miten edes oli päässyt sinne!) ja kun siitä käveli ohi, näytti siltä että se hyppää suoraan niskaan. Polvet tutisten tuli käveltyä ohi, kadun puoltakaan ei voinut vaihtaa kun autoja tuli jatkuvalla syötöllä. Siitä lähtien olemme kiertäneet sen talon kaukaa!

Poskisuudelmista olemme oppineet sen verran, että täällä aloitetaan aina oikealta poskelta ja pusu annetaan ilmaan molemmille puolille. Toiset antaa ihan iholle. Mies ei tee koskaan aloitetta, vaan naista kunnioitetaan niin ettei häntä lähestytä ilman naisen aloitetta, ja miehet eivät toki pussaile toisiaan elleivät ole hyvin läheisiä. Muutenkin täällä huomaa kyllä kuinka hyvin naisia kunnioitetaan. Kaikki miehet ovat hyvin avuliaita ja varovaisia, kutsuvat senjoraksi tai senjoritaksi, autoillakin hiljentävät naisen kohdalla mutta miehistä viis :D

Juttelimme yhden opiskelijan kanssa tänään koululaisten lomista ym. Portugalissa ja Suomessa. Hänestä Suomen hiihtoloma oli ihan outo asia, ei ymmärtänyt miksi sitä vietetään ja kysyi onko silloin pakko hiihtää :) Heillä on talviloman sijaan pääsiäisen aikaan viikon loma, se on myös yliopistolaisilla ja meillä tulee olemaan siis myös. Koululaiset ei saa kouluruokaa täälläkään niin kuin useassa muussakaan maassa, joten meidän läheiseltä yläasteelta on kansainvaellus pizzeriaan ym.pikaruokapaikkoihin aina klo12-13. Valitettavasti täytyy todeta, että tuo ruokavalio näkyy kyllä jo nuorillakin ja etenkin nuoret naiset saattavat olla täällä pyöreähköjä. Ylipainohan on täällä kansantauti.

Täälläkin oli tänään aprillipäivä :) Kukaan ei töissä tosin ollut sillä päällä, että olisi mitään keppostellut. Tytär sitä vastoin soitti meille töihin ja kertoi pelokkaalla äänellä parvekkeella olevan jonkun. S meni täysin lankaan ja oli paniikissa lähes poliiseja soittamassa, kunnes K muistutti aprillipäivästä. Ehkä tänne 3.kerrokseen ei niin vain parvekkeelle kukaan pääsisikään ja rapun ovi on koko päivän lukossa, ulko-ovessakin on 3 lukkoa. Aina välillä vain muistuu mieleen Madeleinen tapaus, sehän nimittäin tapahtui Portugalissa :( Mutta ei sellasia voi alkaa miettiä, tämä on oikeasti todella turvallinen paikka lapsiperheille. Siinä mielessä tämä paikka oli paljon parempi vaihtoehto kuin se Florida, johon alun alkaen halusimme. Siellä lapsilla olisi pitänyt olla koko ajan hoitaja eikä mihinkään olisi voinut mennä yksin, lapset olisi kuin vankilassa.

Nyt olemme puolivälissä meidän reissua. Täällä olemme enää 6 viikkoa ja sen jälkeen lomailemme viimeisen viikon Sao Miguelin saarella ja Lissabonissa. Nyt aika tuntuu menevän alkua paljon nopeammin ja jotenkin kotiinpaluu tuntuu olevan jo liian lähellä. Oikeasti ollaan vielä sama aika kuin mitä ollaan tähän asti oltukin, onneksi!