Meidän päiväohjelma oli seuraavanlainen: aamulla menimme bussilla noin 13 km Santa Barbaran kylään (bussilla matkaan sai kulumaan noin 20-30min) ja päiväkeskuksessa hyppäsimme tila-autoon, jossa kuskina oli miespuolinen M alias jokapaikanhöylä ja apukuskina naispuolinen A alias fysioterapeutti. Sitten lähdimme kulkemaan kolmen eri kylän väliä ja noutamaan mummoja kodeistaan kyytiin. Vanhin heistä oli 90-vuotias ja kaikki heistä olivat noin 80-90-vuotiaita hyväkuntoisia ja hyväntuulisia vanhuksia. Yksi oli mies, mutta hän kulki päiväkeskukseen oman tyttärensä kyydillä. Nämä vanhukset asuivat mitä erilaisemmissa taloissa. Joillakin oli hyvin pieni huonokuntoinen röttelö ja joillakin iso hieno talo. Joka paikassa oli kyllä eläimiä, kissoja, koiria, kanoja ym.ja joka päivä vähintään pari kertaa joko lehmät tai vuohet keskeyttivät meidän matkanteon löntystämällä hiljakseen keskellä tietä. Ihanaa maaseutuelämää! Monella näistä mummoista oli oma poika auttamassa heitä auton kyytiin, joillakin oma tytär, mutta lähes kaikki heistä asuivat yksin ja heillä kävi ruokapalvelu, mutta minkäänlaista kotipalvelua ei muuten ole kylän/valtion puolesta tarjolla. Meistä he olivat kaikki hyvin innoissaan, olihan se heillekin kivaa vaihtelua. Näissä lähikylissä on todella paljon vanhuksia ja kaikki halukkaat eivät mahdu mukaan päivätoimintaan. A kertoi, että lapsia tällä puolella saarta on hyvin vähän ja kylän koulussakin on vain 15 oppilasta.
Sitten ajoimme päiväkeskukseen ja siellä tarjoiltiin kaikille (meille myös) aamupala. Ensimmäisenä aamuna aamupala oli lievästi sanottuna erikoinen. Pöydässä oli isoissa mukeissa/kulhoissa jo valmiina kelloggseja ja kun istuimme pöytään, joukkoon kaadettiin kahvia. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt heille taisi sattua pieni fiba, mutta kun kaikki alkoivat hyvällä ruokahalulla syödä, niin mikäs siinä sitten, syödään vain. Ja yllättävän hyvää olikin! Ehkä tuota voisi itsekin testata kiireisinä työaamuina :)
Aamupalan jälkeen osa asiakkaista vietiin kylvetettäviksi ja osa siirtyi päiväsaliin tekemään käsitöitä, katsomaan tv:tä, värittämään värityskuvia, juttelemaan ym. Kello 12 oli lounas. Päivän aktiviteetit yleensä vaihtelevat, kaksi kertaa viikossa on A:n järjestämä jumppa jumppasalissa (joskus se pidetään ulkona), mutta asiakasporukka on aina sama joka päivä. Päiväkeskustoiminta on valtion tukemaa ja kuulemma hyvin rahoitettua. Talo on 6 vuotta vanha ja piha-alue on laajenemassa koko kylän toimintapaikaksi. Lisäksi talossa on psykologeja, sosiaalityöntekijä (jonka kautta kyläläiset saavat myös henkilökortit ja ajokortit) ja talon yläkerrassa on lasten kerho/päiväkoti. Tällä hetkellä päiväkoti oli täynnä kouluikäisiä lapsia (tai iältään 4-12-vuotiaita), koska kouluissa on meneillään 2 viikon pääsiäisloma. Lapset syövät yhdessä vanhusten kanssa ja muutenkin heillä on paljon yhteistä toimintaa, mikä on tietysti aivan loistava idea!
Sinne on tulossa myös pankki, apteekki ja hammaslääkäri (joka on tarvittaessa/tilattaessa paikalla). Jumppasalissa vedetään myös muita jumppia, mekin olimme mukana A:n vetämässä 50-70v jumpassa. Mikä oli kyllä hauska kokemus. Musiikki oli todella menevää ja tanssiliikkeet aika vaikeitakin vanhemmalle väelle, mutta nauraen kaikki niitä tekivät eikä kukaan valittanut vaikeutta. Tuli vain mieleen, että jos Suomessa olisi vanhemman väen jumpassa noin vaikeita liikkeitä, niin tulisiko seuraavalla kerralla sinne enää kukaan. Mutta pointti koko jumpassa olikin se, että sen ei kuulu olla totista suorittamista, jossa liikkeet pitää tehdä oikein vaan se oli rentoa hauskanpitoa. Tällä kertaa tuossa jumpassa oli mukana myös lapsia. Samalla vietettiin jotain yleistä teemapäivää lasten väkivaltaa vastaan ja siitä syystä suurin osa oli pukeutunut siniseen väriin, joka symboloi vammojen (mustelmien?) väriä.
Loppuviikosta yläkerrassa oli teini-ikäisten (noin 14-vuotiaita) 3 yön leiri ja heidän leiriin kuuluu Paintball-sotien ym.aktiviteettien lisäksi osana tietoiskut ja valistus päihteistä ja seksistä, jota varten oli paikalla haja saude!-terveysauto, johon mekin saimme tutustua. Kyseisellä "terveysautolla" käydään kouluissa, festareilla ja erilaisissa tapahtumissa tapaamassa nuoria ja nuoria aikuisia ja valistamassa heitä. Psykologi yleensä kulkee auton mukana ja lisäksi siellä on terveydenhoitaja tai sairaanhoitaja mukana ja samalla voidaan hoitaa pieniä tapaturmia ym.festareilla. Tämä psykologi kertoi meille todella mielenkiintoisesti ja laajasti heidän toiminnastaan. Hän kertoi, että huumeet ja teini-ikäisten ei-toivotut raskaudet on useasti ongelmana, koska huumeista ei aiemmilla sukupolvilla ole ollut paljoa tietoa Azoreilla ja seksi on edelleen tabu, josta ei Azoreilla esim.perheissä puhuta eikä nuoret saa kotoa minkäänlaista valistusta. Autossa oli paljon esitteitä, oli tv-ruutu, josta nuorille näytetään erilaisia opetusvideoita (esim.autolla ajamisesta alkoholin vaikutuksen aikana oli tehty todella vaikuttava ja rankkakin video, jonka taustamusiikki Everybody hurts (R.E.M) jäi pitkäksi aikaa päähän soimaan ja ajatukset pyörimään videon teeman ympärillä). Autossa oli myös alkometri, jolla festareilla houkutellaan ihmisiä testaamaan ajokykynsä ennen auton rattiin menoa. Portugalissa raja on 0,5 kuten Suomessakin, mutta useasti, jos mittari antaa 0,5 on työntekijät saaneet ylipuhuttua puhaltajan jättämään auton paikalle. Saimme myös testata sellaisia laseja, joilla näki maailman 0,5 promillen humalassa, 1,2 promillen humalassa ja kannabiksen vaikutuksen alaisena. Aika hurjalta näytti kyllä! Mutta myös uskottavalta.
Joka päivä me myös pelasimme lasten kanssa ulkona, koska he olivat hyvin kiinnostuneita meistä ja yrittivät meidän kanssa englantiakin vähän puhua. Toivottavasti tämä uusi sukupolvi täälläkin rohkaistuu paremmin englanninkieltä käyttämään kuin aiemmat sukupolvet. Saimme idean lahjoittaa meidän poitsun ostamat pallot (koripallo ja jalkapallo) tuonne päiväkeskukseen sitten kun lähdemme täältä kotiin. Koska pallot ostettiin alunperinkin vain täälläoloajaksi, mukaan niitä ei matkalaukkuun saa, niin olisi kiva että palloille tulisi käyttöä vielä meidän lähdettyäkin. Tuolla koripalloa ei ollut ollenkaan (pelasimme koripalloa jalkapallolla) ja jalkapallotkin oli aika räjähtäneitä. Lapsilla ei ollut pihassa muuta tekemistä kuin pelaamista ja tytöt rullaluisteli samaan aikaan hurjan näkösesti pitkin kenttää (tietysti ilman kypäriä ja mitään suojia...).
Tunsimme itsemme jälleen todella tervetulleiksi tuonne päiväkeskukseen ja viimeisenä päivänä saimme useita haleja ja poskisuudelmia ja toivotuksia tulla uudelleen käymään. Jokapaikanhöylä M vei meidät joka iltapäivä viereiseen kylään odottamaan bussia, että pääsimme vähän aikaisemmalla bussilla joka päivä kotiin. Jokapaikanhöylä-nimen tai oikeastaan McGyverin nimen antoi eräs työntekijä tuolla, kun he eivät oikein osanneet kertoa tarkemmin mitä M:n työnkuvaan kuuluu. Hän siis teki kaikkea mahdollista autolla kuskaamisesta elektroniikkahommiin.
Oikein hyvä viikko oli siis kaiken kaikkiaan ja mikä parasta, nyt meillä alkoi vähän pidempi pääsiäisloma! Tarkoittanee myös sitä, että saamme keskittyä vähän enemmän koulutehtäviin, mutta toivottavasti lähempänä pääsiäistä ehdimme myös levätä ja lomaillakin. Meidän pitää nimittäin myös meidän koordinaattorille kirjoittaa englanniksi kaiken kattava raportti valokuvineen päivineen tästä meidän koko työharjoittelusta. Että ei ne työt kyllä tekemällä lopu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti