Pääsiäislauantaina järjestimme lapsille suklaamunien etsintää. Illalla kävimme kaksin katsomassa yöelämää lähipubeissa ja olihan siellä menoa ja meininkiä. Täällä olisi hyvä käydä terasseilla ja pubeissa kun kaljan ja siiderin saa normaalisti yhteishintaan 3 €. Siinä ei terassikierrokselle paljoa tule hintaa. Mutta meillä on tuo esiteini ja teinikin täällä mukana, niin eipä sitä usein kaksin viitsi lähteä ja yksin nyt ei ainakaan huvita. Vaikka nuohan kiljuu aina innosta, jos saavat hetkenkin olla ilman vanhempiaan 😊
Mitäs havaintoja me teimme yöelämästä täällä..? No ei mitään erityistä, ihan samanlaista menoa oli kuin Suomessakin. Paitsi että joissakin paikoissa saattoi olla lapsiakin hyvin myöhäänkin, piti oikein hieraista silmiä kun yhdessä paikassa oli baaritiskillä noin 2-vuotias lapsi äitinsä sylissä ja sen jälkeen huomattiin muitakin lapsia. Ja meno oli kovaäänistä ja pubimaista, ei lapsille sopivaa. Suomessa ei tulisi kuulonkaan. Mutta tämä oli toki vain yhdessä pubissa, jossa oli samassa yhteydessä joku pelisali, jossa pelattiin biljardia ja nämä lapsiperheet olivat ilmeisesti siellä viettämässä aikaa ja välillä kävivät pubin puolella.
Pubeissa oli paljon ihmisiä, koska näillä hinnoilla kenenkään ei tarvi vetää ”kalsarikännejä” kotona, mutta yökerhoon porukka tuli ihan yhtä myöhään kuin Suomessakin, luulimme jo ettei siellä käy ketään, mutta ihan yhtäkkiä yökerho oli niin täynnä, ettei liikkumaan päässyt. Ikähaitari oli ehkä 25-55-vuotiaita eli ihan kaiken ikäisiä. Nuoremmille on omat paikkansa. Kävimme jopa tanssimassa, vaikka huomasimmekin olevamme koko paikan katsotuimmat ja seuratuimmat ihmiset (voi taas kuvitella miltä julkkiksista tuntuu), mutta ei se meitä haitannut kun tanssilattia oli niin täynnä. Ensin soitettiin paikallista musaa, mutta meidän ollessa lattialla, vaihtoi dj biisit amerikkalaisiksi. Ehkä hänkin luuli meidän olevan Amerikasta, niin kuin kaikki täällä.
Siitä tulikin mieleen tapaus, kun S etsi itselleen keltaisia kenkiä ja kävi useammassa eri kenkäkaupassa. Yhdessä hän sitten kokeilikin muutamia ja myyjät (nuori mies ja vanha mies) innokkaasti kenkiä esitteli ja toi koko ajan uusia kokoja (edelleen mietimme miten nämä kaupat täällä pärjäävät kun asiakkaita on niin vähän). Kaupassa oli myös joku nainen (omistajia hänkin?), joka innokkaana puhui niitä näitä englanniksi S:n kanssa. Sitten jossain vaiheessa hän kysyi, että oletko USAsta. Kun S vastasi, että ei kun Suomesta, niin nainen hiljeni ja sanoi miehille portugaliksi tuhahtaen (yllättävän paljon sitä ollaan opittu ymmärtämään!), että puhutaanko Suomessaki muka englantia. Sitten hän pian häipyikin takahuoneeseen. Hmm…mitähän se nyt sitten tarkoitti… Ainakin varmaan sitä, että amerikkalaisille leperrellään, koska heillä ajatellaan olevan rahaa, mutta suomalaiset on vain joku outo kansa jostain kylmästä maasta :D Tämä ei nimittäin ollut eka kerta täällä kun näin kävi. Ainiin ja ne ylihyvät keltaiset kengät muuten löytyi juuri tuosta kaupasta 😊
Muutenkin on huomannut täällä, että ihmiset kiinnostuneina kysyvät mistä olemme, mutta sitten Suomesta eivät kuitenkaan halua mitään kuulla. Jotkut työkaverit joskus kysyvät, miten Suomessa joku asia hoidetaan ja mitä joku sana on suomeksi. Mutta kun alat enemmän kertoa Suomesta, niin heidän mielenkiintonsa lopahtaa samantien ja tulee tunne, että he ajattelevat meidän pröystäilevän. Heidän silmissään suomalaiset tuntuvat olevan hyvin etuoikeutettua ja rikasta kansaa, jolla on kaikki hyvin. Mikä tietysti monessa mielessä pitääkin paikkaansa. Ja ehkä ihan ymmärrettävää, että eivät ole niin kiinnostuneita meidän kotimaasta, mehän täällä olemme tutustumassa heidän maahan ja kulttuuriin eivätkä he meidän.
Ainut suomea puhuva ihminen tavattiin yhtenä päivänä yhdellä näköalapaikalla. Olemme tottuneet täällä jo puhumaan suomeksi ihan mitä vain, koska kukaan ei kuitenkaan meitä ymmärrä ja tietysti tuollakin kovaan ääneen papatimme menemään. Yhtäkkiä eräs mies sanoi oudolla aksentilla, että tekö puhutte suomea. Vähän aikaa piti miettiä, että sanoiko tuo oikeasti suomeksi jotain ja vietimme siinä pienen hiljaisen hetken tuijotellen toisiamme. Siinä hetkessä tuli mietittyä myös että mitähän kaikkea me ollaan täällä suustamme taas päästetty. Sitten aloimme jutella miehen kanssa ja selvisi, että hän on itävaltalainen ja asunut joskus aikoinaan Suomessa 5 vuotta. On opiskellut silloin suomen kieltä ja hyvin se sujui edelleen. Vaimonkin hän esitteli, vaimo oli Irlannista. Olivat viikon lomalla Azoreilla ja jo näköalapaikan alhaalla mies oli kuunnellut, että nyt kyllä joku puhuu suomea jossain. Kerroimme, että olet ainut suomea puhuva, johon olemme törmänneet täällä ja totesimme, että hänelle on näköjään edelleen hyötyä suomen kielen taidostaan. Hän sanoi, että ei ole edes eka kerta, on taitoaan käyttänyt useimmissakin paikoissa. Oli kyllä niin yllättävä kohtaaminen, että muutaman päivän muistimme varoa sanomisiamme, mutta kyllä se sitten taas jo unohtui. Kuinkahan osaamme Suomeen tullessa olla kommentoimatta kaikkea kovaan ääneen 😊
Lennot kotia kohti on jo muuten ostettu, nyyh, en tiedä olemmeko valmiita vielä kolmen viikon päästä palaamaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti