Tälle kauniille pienelle saarelle ja omaan asuntoomme olemme myös hyvin jo kotiutuneet ja arki on alkanut rullata kuten kotona konsanaan.
Meidän työpäivän kulku on seuraavanlainen:
Aamuisin kävelemme 1,7 kilometrin matkan (ylämäkeä mukulakivillä) kahdeksaksi töihin. Bussilla emme ole kulkeneet kuin kerran, koska bussi lähtee vasta klo 8 ja silloin meidän pitäisi olla jo aamuraporttia kuulemassa. Tosin aamuraportti on portugalin kielellä, että me emme siitä mitään saa irti. Yhtenä aamuna vettä satoi sivusuunnassa ja oli kova tuuli, menimme bussilla ja olimme töissä klo 8.25. Suomalaiselle luonteelle tuollainen myöhästyminen ei oikein sovi, vaikkakin hoitajat on meille sanoneet, että eihän teidän nyt toki kävellä tarvitse vaan tulkaa bussilla. Olemme kuitenkin kävelleet, satoi tai paistoi, tekee vain hyvää talven aikana rapistuneelle kunnolle. Ja kyllähän se jo takareisissä tuntuu, etenkin kun joudumme muutenkin joka paikkaan täällä kävelemään, ruokakauppaan ym.
Aamuraportin jälkeen lähdemme omiin kerroksiimme kaikki töihin, me työskentelemme eri kerroksissa nämä ensimmäiset 2 viikkoa ja sen jälkeen vaihdamme keskenämme. Eri kerroksissa työ vaihtelee paljon ja tässä postauksessa kerrommekin nyt 2.kerroksen työpäivästä. Aamun aikana otetaan verenpaineet (täällä aina ranteesta), verensokerit, saturaatiot ja lämmöt niiltä joilta pitää eli pääasiassa juoksemme edestakaisin käytävillä huoneiden välillä. Aamupalalla jaetaan lääkkeet, avustetaan syömisissä, jaetaan ruokia ja sitten käydään syöttämässä vuodepotilaita, nenämahaletkuruokintaa ym.
Klo10/10.30 on päivän ainut kahvitauko pohjakerroksen baarissa. Kaikki ei käy kahvilla ja kaikki jotka käy, käyvät vähän eri aikaan. Meidän juoma maitokahvi eli gelaun (miten lie kirjoitetaan) maksaa 0,65€. Paikalliset juovat vanhan pannussa seisseen kahvin makuiset vahvat espressot. Leivät maksavat saman verran kuin kahvi, mutta meillä on ollut eväsleivät yleensä mukana.
Sen jälkeen käydään hoitamassa kaikki haavat kaikilta. Haavaharjoittelijalla kun on Suomessa ollut harjoittelussa, niin voi vain todeta, että täällä on hyvin lapsenkengissä tuo haavahoito Suomeen verrattuna. Ei varmaan monikaan haava tule paranemaan meidän tääläoloaikana... Haavojen hoitamisen jälkeen kirjataan tietokoneelle mittaustulokset ja laitetaan valmiiksi seuraavan päivän lääkkeitä, kun farmaseutti on ne ensin tuonut. Lääkäri saattaa käydä ja hoitajan kanssa he miettivät yhdessä potilasasioita, portugalin kielellä tietenkin, joten jos sattuu ohjaajaksi englantia taitamaton hoitaja, jää suurin osa päivän asioista ymmärtämättä. Jännää myös sekin, että lääkäriksi asti voi opiskella täällä ilman, että oppii yhtään englantia...
Sitten onkin lounasrumba eli jaetaan lääkkeet, pistetään insuliinit, jaetaan ruokia, syötetään ja sama juttu taas vuodepotilaille ja nenämahaletkupotilaille. Aina lauletaan myös kiitoslaulu ruuan päätteeksi koko porukka. Se kuulostaa mukavalta traditiolta ja jokainen laulamaan kykenevä potilas osallistuu innokkaasti.
Sitten on tunnin ruokatauko, jota hoitajat nimittävät päivän parhaaksi tunniksi. Useimmilla on eväät. Jos syö baarissa, pitää ruoka tilata päivää ennen. Iltapäivä seurustellaan potilaiden kanssa. Meidän seurustelu on aika vähäistä kielivaikeuksien vuoksi, mutta yllättävän moni vanhus osaa ainakin jonkin verran englantia ja mielellään sitä yrittävät puhua. Yksikin heistä on asunut joskus Kaliforniassa ja mielellään kertoo muistojaan.
Mutta sitten pakko kertoa myös meitä yllättäneistä epäkohdista eli kaikki nämä päivän tapahtumat tehdään samoilla käsillä edes pesemättä niitä kertaakaan saatikka että käsiä desinfioitaisiin tai käytettäisiin hanskoja. Kyllähän me tiesimme, että ulkomailla aseptinen ei tarkoita samaa kuin Suomessa, mutta kyllä tämä vähän kuitenkin järkytti. Kaikenlaisia tulehtuneita haavojakin olemme nähneet hoidettavan paljain käsin ja ilman mitään suusuojia, itseasiassa suusuojia emme ole nähneet edes koko talossa. Joissain seinissä on desinfiointigeeliä, mutta se on oikein paksua ja eräskin hoitaja totesi, että ”ei ei sitä kannata ottaa, siinä on alkoholia!” Aivan, alkoholia nyt juuri kovasti kaipaisimmekin... Meidän aseptinen omatuntomme ei ole antanut periksi kulkea likaisilla käsillä hoitajien tapaan, vaan ostimme taskuun pienet desinfiointipullot ja vaivihkaa pesemme ja desinfioimme käsiä. Pitävät meitä varmaan hienohelmoina... Hanskattomuutta hoitajat perustelivat sillä, että tällä potilaalla ei ole infektiota... hmm... niimpä niin. Ehkä tuolla on niin tarkat säästötavoitteet, että kaikesta säästetään. Lisäksi potilailta itseltään laskutetaan kaikki käytetyt kertakäyttötarvikkeet ym. siksi niitä käytetään mahdollisimman vähän.
Ja muita huonoja puolia löytyy toki myös...yksi potilas ei suostunut ottamaan lääkkeitä, niin mitä tekee tämä aina niin ihanan aurinkoinen nuori hoitaja, hän tuli ja huusi tälle mummolle niin lujaa ja rumasti, että sivusta seuraajillakin nousi tukka pystyyn. No ottihan hän ne lääkkeet sitten, mutta että huutamallako nämä saadaan täällä tottelemaan jaa'a.
Eli sellaista täällä ensimmäisen viikon jälkeen. Onneksi nyt on muutama päivä vapaata, saadaan sulatella kokemuksia ja odotella lasten kanssa meidän kaukaisia Suomen vieraita saapuviksi. Täällä vaihtelee useasti päivässä sää raekuurosta (luit oikein, raekuuro on tullut jo kahtena päivänä!) kuuman polttavaan auringonpaisteeseen, tällä hetkellä on järkyttävä myrsky ja kaatosade. Toivottavasti on enimmäkseen aurinkoista sitten kun hiihtolomalaaset tuloo ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti