Tällä viikolla olimme vain maanantain meidän varsinaisessa työharjoittelussa psykiatrisessa sairaalassa, tiistaista torstaihin olimme isossa sairaalassa tutustumassa kirurgiseen puoleen. Näimme päiväkirurgian pienoperaatioita yhden päivän, toisen päivän olimme kirurgisella osastolla ja kolmannen päivän tehohoito-osastolla. Sairaalarakennus on vain 7 vuotta vanha ja siellä oli todella hyvä raikas ilma. Kaikki oli ankean valkoista kuten sairaaloissa yleensäkin. Teho-osastolla oli todella moderneja hienoja ja kalliita laitteita. Sänkyihin sai mm.kuulumaan musiikkia, eri kielillä puhetta (sänky toimi kuulemma useasti tulkkina ulkomaalaisten kanssa hehee!), patjan sai kääntämään potilaan itsestään, sai hierontaa ym.
Sairaalassaoloaikana kuulimme mielenkiintoisia tarinoita Azorien historiasta työntekijöiltä, jotka ovat aina asuneet tällä saarella ja joiden sukulaiset on sukupolvien ajan olleet azorilaisia. Azorit on löydetty vuonna 1427, vuonna 1432 täällä on silloisen kuninkaan luvalla alkanut asua ihmisiä ja samaisella 1400-luvulla on portugalilainen tutkimusmatkailija Vasco da Gama tullut valtamerilaivallaan tälle Terceiran saarelle kuolemansairaan veljensä kanssa. Veli oli sittemmin myös kuollut täällä ja on haudattunakin tänne. Amerikka on lahjoittanut Vasco da Gaman näköispatsaan tänne Angra do Heroismon kaupunkiin sataman lähelle entisen sairaalan vierelle. Tuo entinen sairaala oli alkuperäinen sairaala, joka tänne on perustettu 500 vuotta sitten ja se on ollut Azorien ensimmäinen sairaala.
Azoreilla on vain 3 sairaalaa ja tämä Terceiran sairaala siis niistä yksi. Sairaala on täällä tärkeä siksikin, että valtameren ylittäjille nämä saaret on olleet välietappina vuosisatojen ajan ja edelleen sairaalaan joutuu usein risteilijöillä olevia matkustajia, lennoilta saatetaan tehdä välipysähdys sairaan matkustajan vuoksi ja välillä tulee yksin purjehtiviakin henkilöitä. Vähän aikaa sitten oli ollut eräs kiinalainen yksinseilaaja, joka oli sairastunut ja tullut sairaalaan. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta sänky toimi tulkkina, aika hassua :)
Muutamia vuosia sitten Azoreilla oli imeväiskuolleisuus jopa 25%, koska kaikilla saarilla ei ole (edelleenkään) äitiysneuvolaa ja -lääkäriä vaan tulevat äidit joutuvat matkustamaan kuukautta ennen synnytystä Terceiran tai Sao Miguelin saarelle. Valtio maksaa heidän matkat ja majoituksen sen kuukauden ajan ja myös saattajan matkat ja yöpymisen. Aika usealla on monesti oma äiti mukana, koska ei ole helppoa miehen niin vain jäädä pois omista töistä kuukauden ajaksi ja monilla on ennestään jo esim.kouluikäisiä lapsia, jotka eivät voi olla pois koulusta. Moni vauva on kuulemma myös syntynyt jo matkalla laivalla, autossa tai lentokoneessa. Että ei kovin toimiva systeemi kylläkään. Mutta nykyään imeväiskuolleisuus on kuulemma vain 0,7%, koska äitiyshuoltoon panostaminen on otettu oikein projektiksi, on saatu erikoislääkäreitä myös jne.
Pienimmällä Azorien saarella on vain noin 300-400 asukasta eikä heillä ole edes omaa poliisia.
Jännää, että näillä saarilla täällä keskellä isoa Atlantin valtamerta lämpimän auringon alla asuu ihan tavallisia ihmisiä nykyaikaista elämää ihan tavallisine iloineen ja suruineen. Huomaa taas kuinka ihmiset vaan on tietyissä asioissa samankaltaisia keskenään kaikkialla maailmassa.
Kolmen päivän havainnointien perusteella sairaalahoitokin oli kaikin puolin hyvin samanlaista kuin meillä Suomessa, samanlaisia ongelmia siellä oli ja samanlaisia huolenaiheita, samanlaisia edistysaskeleita ja ilon aiheita. Kirurgit olivat todella mukavia ja innoissaan meille kertoivat työstään, sairaalasta löytyi enemmän englantia puhuvia työntekijöitä kuin tähän asti muualta. Jännä että kirurgit hoitivat paljon niitä tehtäviä itse, mitä Suomessa hoitaa hoitajat, esim.leikkausalueen putsaaminen, potilaan rauhoittelu ym.
Hoitajia kohdellaan täällä kyllä paljon epäreilummin kuin Suomessa. Palkkauksestahan Suomessakin paljon puhutaan ja tottahan on, että kun on kyse niin vastuullisesta ja monitaitoisesta työstä, niin palkka pitäisi olla paljon korkeampi kuin mitä se nyt on. Mutta täällä moni asia on vielä niin paljon paljon huonommin. Ensinnäkin hoitajien opinnot kestävät yliopistossa 4 vuotta ja jos haluat erikoistua esim.psykiatriaan tai haluat osaston vastaavaksi, joudut opiskella vielä 2 vuotta lisää. Ja kaikilla on sama palkka, oli ollut sitten 20 vuotta hoitajana tai vastavalmistunut, kaikilla on sama 1200 €/kk. Ja yleensä siitä joutuu maksamaan 20% veroa. Työttömät saavat sosiaalitukia noin 700€/kk, joten ei se varmaan paljoa motivoi työskennellä, kun melkein samalla rahalla voi maata kotona.
Myös opinnoissa ei aina kysellä opiskelijoiden mielipiteitä niinkään tärkeisiin asioihin kuin työharjoitteluun. Opiskelijat tuolla psyk.sairaalassa valittivat siitä, että heille opettaja määrää aina työharjoittelupaikan ja se voi olla 2.luokasta alkaen ihan missä vain psyk.sairaalasta pediatriaan. 4.luokalla pääsee sitten sinne mihin haluaa 15 viikoksi. Yksi opiskelija joutui nyt seuraavaan harjoitteluun Praia da Vitoriaan (16 km:n päähän) 5 viikon harjoitteluun ja koska hänellä ei ole omaa autoa, hän joutuu menemään sinne joka päivä bussilla, joka maksaa 2,50€/suunta. Eli hänellä kuluu 5 viikon aikana palkattomaan työharjoitteluun matkarahoja 125€ ja se on hänelle todella iso raha. Hän on yrittänyt saada vaihtoa useaan kertaan, mutta ei onnistu.
Muutenkin on huomannut täällä, että opettajat on täällä myös aikuisten opinnoissa aikamoisia auktoriteetteja ja opettajat vain sanelevat mitä opiskelijoiden tulee tehdä. Tuo meidänkin koordinaattori vain meille aina ilmoitti, että huomenna meette sinne ja teette sitä, ja aina välillä unohti ilmoittaakin asioista. Loppuvaiheessa alkoi jo tosissaan ärsyttää, kun hän ei antanut meille mitään mahdollisuutta valmistautua mihinkään ennakolta. Myös meidän loppuarviointi tuli sitten lopulta yllätyksenä. Alunperin koordinaattori ilmoitti meille edellisen viikon lopussa, että ma-ke menemme sairaalaan tutustumaan ja sitten viikonloppuna hän ilmoittikin, että oli katsonut sen väärin, se onkin ti-to. Kun menimme maanantaina psyk.sairaalaan, oltiin siellä aivan ihmeissään että kuinka me sinä päivänä tullaan, koska koordinaattori oli myös heille ilmoittanut alkuperäisen väärän ajan eikä ollut heille sitä korjannut. Samalla me kaikki tajusimme, että sehän on sitten meidän viimeinen päivä siellä ja puoli päivää meillä menikin paperiasioiden loppuun saattamiseen. Koordinaattori oli myös meille ilmoittanut, että maanantaina hän kertoo koska tulee meille pitämään loppuarvioinnin. No mitä vielä, hänhän vain pamahti maanantaina paikalle ja sanoi että nyt se pidetään. Kiva nyt sitte.
Ja pisteenä iin päälle... Koordinaattori oli jo aiemmin meille kertonut, että meidän tulisi kirjoittaa koko 12 viikon työharjoittelusta hänelle loppuraportti ja liittää kuvia siihen mukaan. Hän lupasi lähettää meille mallin. No nyt sitten ennen loppuarviointia lähetti hän meille aiemman opiskelijan loppuraportin malliksi ja koska hän oli saman sähköpostin lähettänyt myös meidän ohjaajille kopiona ja kirjoittanut heille tekstiä portugaliksi, niin tottakai me suomensimme sen tekstin. Siinä luki, että tässä Maian ja Kenin loppuraporttia varten malli, mutta ei huolta, he kirjoittavat sen puolestanne ja te vain allekirjoitatte sen. Aijaa, että sellasta touhua! Eli toisin sanoen meidän tuli kirjoittaa myös meidän omat arvostelut siihen raporttiin sen mukaan mitä meistä on sanottu väliarvioinnissa ja harjoittelun lomassa. Ei siinä mitään, tuli muuten poijjaat hyvä arviointi! :) Mutta kyllä ärsyttää, että meidän ohjaajat ei ole käytännössä tehneet yhtään mitään meidän harjoittelun eteen. Tavoitteita ei olla käyty millään tavoin läpi, ei minkäänlaisia kunnon ohjauskeskusteluja ole ollut ja nyt myös loppuraportti meidän tulee itse kirjoittaa. Koko työharjoittelun oppimistavoitteet ja niiden toteutuminen on ollut meidän harteilla, kaikki on ollut kiinni meidän omasta aktiivisuudesta, käytännössä olemme olleet täysin itseohjautuvia ilman ohjaajia. Koordinaattori on kyllä siinä mielessä ollut todella hyvä, että hän on meitä jopa kuskannut eri paikkoihin ja hänelle on voinut koska vain lähetellä watsappeja ja hän on vastaillut meidän pohdintoihin. Mutta läsnäolevan kunnon ohjaajan olisi kaivannut myös työharjoittelupaikalle. Ei kieliongelmakaan yksin selitä tuota ohjauksen puutetta, vaan täällä opiskelijat on selkeästi vain ilmaista työvoimaa työpaikoilla.
Tänään me kävimme vielä koko perheen kera hyvästelemässä porukan tuolla psyk.sairaalassa, koska maanantai oli suoraan sanottuna vähän "juosten kustu" vika päivä. Veimme ohjaajille Fazerin siniset ja paikallista kakkua. Koordinaattorille annoimme jo eilen Pantteri-pussin ja Fazerin punaisen levyn. Olivat kyllä yllättyneitä ja tyytyväisiä meidän lahjoista.
Mutta nyt meillä on viimein loppuraporttikin tehtynä, omat harjoittelun tavoitearvioinnit tehtynä ja oppimispäiväkirjat melkein valmiina, lasten koulutehtävät on KAIKKI tehty, laukut pakattuna ja huomenna täältä saarelta lähtee lentokone Sao Miguelin saarelle ja me tulemme olemaan siellä kyydissä! Meidän omia koulujuttuja on vielä PALJON jäljellä tälle keväälle, mutta ensi viikko me lomaillaan ja tyhjätään päätä Sao Miguelilla 4 päivän ajan ja Lissabonissa 3 päivän ajan, sitten on lento KOTIIN!!
Ensi viikolla kerromme vielä meidän lomailutunnelmia, ei tämä projekti ihan vielä pääty :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti